Vaihtoonlähtijän ajatuksia.

Hello

Muilla ikätovereilla on koulut alkanut, mutta mä vietän edelleen kesälomaa, aina sinne elokuun loppuun ja lähtöpäivääni asti. Oon parina päivänä uskaltautunut käymään lukiolla katsomassa kavereita ja heti ekana päivänä sain ryhmänohjaajalta hommia! Meidän lukiolla on siis verkkolehti Vasara (jota en usko että kukaan oikeesti lukee? Itse en ees tiedä mistä moinen löytyy), ja äikän opettajan roolissa oma ryhmyrini pyysi "lyhyttä omaäänistä juttua vaihtoonlähtijältä" ja tunnollisena opiskelijana sellaisen tietysti kirjoitin.

Koska oon tunnollisen lisäksi myös laiska, saatte saman tekstin luettavaksenne tänne, Enjoy (8

Minua pyydettiin kirjoittamaan lyhyt juttu vaihtoonlähtijältä, joten eihän tässä muu auttanut, kuin järjestää heti vapaata aikaa ja istua koneen ääreen. Ajatuksia on tietysti paljon, isompi haaste on saada ne kirjoitettuun muotoon ja vielä niin, että joku itsenikin lisäksi ymmärtäisi jotain.

Olen siis lähdössä täksi lukuvuodeksi vaihtoon Englantiin. Lähtöpäiväni on 31.8. eli reilun viikon kuluttua. Tuleva isäntäperheeni asuu Brightonissa, joka oli alusta lähtien unelmakohteeni Briteissä. Merenrantaan on matkaa alle 2km, keskustaan ja samalla kouluuni n.8km, joka taittuu helposti bussilla (Englannissa kun tuo paikallisliikenne toimii hiukan paremmin kuin meillä Tyrväällä). En olisi voinut toivoa parempaa sijoitusta! Tuntuu uskomattomalta, että kohta voin kutsua Brightonia toiseksi kodiksi. Odotan vuotta tietysti innolla, mutta mitä lähemmäksi lähtö tulee, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että vaihtoonlähtö oli täysin sekopäinen idea enkä tule selviämään siitä hengissä.

Tällä hetkellä nautin pidennetystä kesälomasta. Varsinkin, kun Suomen kesä tuntui kunnolla alkaneen vasta elokuussa, olen ihan mielelläni jatkanut lomailua nämä viimeiset pari viikkoa.

Pelkkää rentoutumista ja löhöilyä tämä viimeiset viikot eivät kuitenkaan ole olleet, sillä tekemistä ja järjestelemistä on tietysti riittänyt. Olen viestitellyt kouluni kanssa ja sopinut kurssivalinnoista, kiikuttanut erilaisia papereita Kelalle, metsästänyt tuliaisia hostperheelleni, sekä ilmoittanut lähdöstäni vaikka mille eri taholle, aina Lukiolaisten liitosta ulkoministeriöön. Kaikkia sukulaisia ja kavereitakin haluaisi ja pitäisi vielä nähdä ennen lähtöä, mutta aika ei vaan yksinkertaisesti riitä enää kaikkeen. Pakkaamista en ole uskaltanut aloittaakaan.

Yllätyksekseni sain parisen viikkoa sitten postissa nipun koulupapereita Englannista, joiden joukosta löytyi jo ensimmäiset koulutehtävät. Oli siinä tyhmällä suomalaisella ihmettelemistä, kun pyydettiin kirjoittamaan heti ensimmäiselle median tunnille puhe, psykologiaan pitkä essee jostakin kasvatusalan tutkimuksesta, sosiologiaan teksti siitä, miten asuinalue Englannissa vaikuttaa nuoren koulumenestykseen (???) ja monta tehtävää Englannin taloustilanteesta (voi kun tietäisin jotain edes oman kotimaani tilanteesta näin alkajaisiksi…). Minulla on aina ollut tapana jättää kaikki tehtävät viimetippaan ja nämä läksyt eivät ole poikkeus. Mitä luultavimmin kirjoitan näitäkin paniikissa keskellä yötä ennen ensimmäistä koulupäivääni (4.9).

Tunteet ovat tietysti sahanneet laidasta laitaan jo pidemmän aikaa. Välillä odotan lähtöä innolla, välillä pelkkä ajatus hirvittää. Haluan sinne, mutta en halua lähteä täältä pois. Sitä toivoisi, että aika koti-Suomessa vain pysähtyisi vaihtovuoteni ajaksi, mutta todellisuus on se, että elämä täällä jatkuu ilman minua.

Nämä viimeiset viikot ovat varmasti olleet turhauttavia itseni lisäksi myös perheelleni ja kaikille kavereille. Olen jatkuvasti univajeinen ja stressaantunut, jonka takia olenkin itkenyt viimeisen kuukauden aikana mitä turhimmista pikkuasioista. Jopa niin paljon, että isä on esittänyt huolensa siitä, voiko minua edes päästää tässä kunnossa lähtemään mihinkään (onneksi tässä vaiheessa alkaa olla jo liian myöhäistä perua).

Kuitenkin aina kun saan postia tai muuten uutta tietoa Briteistä, herää minussa innostus ja muistan, miksi alunperin päätin lähteä. Tästä olen kuitenkin haaveillut ihan pienestä vitosluokkalaisesta lähtien. Jos tämä vuosi jäisi kokematta ja olisinkin päättänyt jäädä vain tuttuun ja turvalliseen Suomeen, tuntuisi varmasti, että jotain on jäänyt puuttumaan. Kyseessä on ainutlaatuinen tilaisuus, josta pitää ottaa kaikki irti! 10 kuukautta on loppuviimeksi kuitenkin aika lyhyt aika, jonka jälkeen palaaminen Suomeen tuntuu varmasti vähintäänkin yhtä pahalta kuin nyt täältä lähteminen.

-Nina



Enää yhdeksän päivää Suomessa jäljellä, ja olen jumissa sängyn pohjalla kuumeisena... ei tän näin pitänyt mennä...