Näin helmikuun puolessavälissä on ehkä vähän myöhästä alkaa kirjotella tänne kotiutumisesta ja arkeentumisesta, (tänään jo päivä 168!) mutta vietän täällä vapaapäivääni yksin huoneessani, joten eipä tässä hirveesti parempaakaan tekemistä ole. Mun elämästä on tullu täällä jo niin normaalia (lue: tylsää) että jotenkin ei vaan tuu kirjoteltua tänne. Ei tunnu että tapahtuu ihan hirveesti mitään raportoitamisen arvosta, oon "ihan liian kiireinen" istuun pariks tunniks kirjottaan ajatuksiani kun twitterfeed odottaa selailemista ja pöytä kattamista, tai täysin unohdan että mulla edes on blogi jolle pitäis sillon tällön uhrata muutama ajatus... Mutta viis kuukautta tuli täyteen pari viikkoo sitten, joten kyllähän mulla on tässä ollut jo hyvin aikaa totutella paikalliseen elämään ja oppia miten kaikki toimii.
Tää on varmaan kuitenkin se kaikkein isoin ja hankalin asia ollu vuoden aikana. Totuttautua tähän Englantilaiseen elämään ja arkeen, niin paljon että tää alkaa tuntua oikeesti toiselta kodilta eikä vaan pitkältä lomamatkalta. Aluks kaikki pienetkin asiat oli outoja ja vaati miettimistä, miten kaikki toimii ja mistä löytyy mitäkin, mitä voi tehdä ja mitä ei ja kenelle uskaltaa koulussa mennä puhumaan jne.
Koulu helpottaa tätä oikeesti tosi paljon ja perus arkirutiinit muodostu loppuviimeks aika äkkiä. Mun elämääni helpotti (ja helpottaa ja piristää edelleenkin) myös se, että mulla on Zara samassa perheessä. Aina jos on jotain epäselvyyksiä tai ongelmia niin voin kysellä siltä apua, tai pyytää sen seuraks jos haluan lähtee jonnekin. Se koittaa aina sillon tällön vähän ylläpitää mun ruotsintaitojani, mut täytyy kyllä myöntää että ne on tän vuoden aikana hävinny ihan täysin. Mun ruotsini ei alunperinkään mitään ihan erityisen edistynyttä ollu ja nyt alan pikkuhiljaa unohtaa kaiken, koska ei sitä täällä tuu käytettyä. Välillä viihdytetään toisiamme kiroilemalla toistemme kielillä mutta that's it aikalai..
Yks asia mikä mut ehkä vähän yllätti oli se, miten tylsää tää elämä loppuviimeks on. Erityisesti varmaan koska täällä on niin paljon ulkomaalaisia muutenkin ja vaihtareita koko ajan, että en mä ollu mitenkään erityinen, enkä oo saanu minkäänlaista erityiskohtelua vaan siks että oon Suomesta. Suomessa mein koulussa olevia vaihtareita pyydettiin usein kaikkialle mukaan ja kaikki oli innoissaan esittelemässä niille Suomee, mutta täällä me ollaan saatu olla ihan rauhassa, aluks ehkä jopa vähän oman onnemme nojassa muttahei, ehkä parempi näin. Ollaan enempi niinkun "kaikki muutkin" ja saatu ihan ite selvittää miten kaikki toimii.
Tottakai vaihtovuosi on ihan mahtava kokemus enkä vaihtais tätä mistään hinnasta, mutta jotenkin odotin että täällä tapahtuis enemmän kaikkee ja joka päivä olis kivaa ja uusia kokemuksia ja vaikka mitä mahtavaa. Mut totuushan on se, että tää on täällä ihan perus arkee. Herään 6:30. Laitan itteni kuntoon ja otan bussin kouluun 7:35, jossa istun ja vaihdan kuulumiset 4 kaverini kans. Koulupäivät ei oo sen kummosempia kun Suomessakaan (joskin mä ehkä tykkään aineistani täällä enemmän, tuun niin itkeen median ja sosiologian perään ensvuonna) ja usein kestää 4 asti. Kävelen yleensä jonkun kaverini kans bussipysäkille, otetaan 4:35 bussi kohti Shorehamia ja oon kotona viiden jälkeen. Istun huoneessani tekemässä läksyjä, syödään 6 jäljistä, istutaan pöydässä reilu tunti juttelemassa hostien kanssa, jonka jälkeen karataan taas huoneisiimme ja ollaan sängyssä 11 mennessä. Ja tää sama toistuu joka päivä, nyt kuudetta kuukautta.
Joko oon vaan kaverustunu tosi epäsosiaalisiin ihmisiin tai sit varmaan osittain ainakin myös pitkien koulupäivien takia nään kavereitani täällä tosi harvoin vapaa-ajalla. Täällä on paljon hankalampi saada kenenkään kans järjestyyn mitään, ja se onkin yks niistä asioista mitä kaipaan Suomesta. Kaverit saatto vaan pistää viestiä että hei missä olet lähdetkö ajelulle, ja 10 min myöhemmin ne oli jo pihassa odottamassa. Täällä sitä ei tapahtu (Shorehamista bussi keskustaan kestää n.45min + maksimissaan 30min odottelua ennen kun ensimmäinen bussi ees saapuu paikalle) ja jos Zaran kans halutaan jännitystä ja vaihtelua elämäämme niin saatetaan hakee sipsipussi One Stopista kadun päässä ja kattoo Netflixiä. Oh the excitement! Välillä tuntuukin et oon tutustunu paremmin uusiin elokuviin ja sarjoihin kun Englantilaiseen elämään...
Eipä sillä, oon välillä edelleen se "lost foreign kid" ja hukassa jonkun asioitten kans. Vaikka englannin puhuminen sujuu jo ihan luontevasti sen suurempia miettimättä, niin siitä huolimatta (tai ehkä jopa sen takia) pieniä väärinkäsityksiä ja hankaluuksia koituu vähän väliä, joskaan ei onneks mitään sen suurempaa oo sattunu. Välillä joudun kyseleen että mitä joku tarkottaa tai mistä löydän jotain. Brightonissa tiedän kaikki isoimmat tärkeimmät paikat, mutta oon silti edelleen aika turisti jos pitäis osata suunnistaa vähänkin johonkin poiketa pääkadulta. Ja koulussa en osaa edelleenkään kulkea paikasta toiseen. Juur viimeviikolla löysin itteni tilanteesta jossa seurasin kaveriani johonkin rakennukseen missä en ollu ennen ollu ja jouduin pyytään jonkun saattaan mut takasin sinne mistä lähdettiin, koska en tiennyt missä me ollaan, miten sinne päädyin tai miten löydän seuraavalle tunnilleni.....
(being an exchange student is soooo tiring and hard work)
Samoin myös se kotiutuminen jatkuu edelleen. Vähän väliä huomaa miten joku mikä oli aluks hankalaa, on nyt ihan itsestäänselvyys. Tää lähti alkuvuodesta siitä, et iltasin sängyssä mietinkin paikallista elämää enkä enää vaan kavereitani suomessa tai mua alko kiinnostaa enemmän se, ketkä englantilaiset kaverit oli nähny mun Mystoryt, ei niinkään enää suomalaiset. Joskus saatan istua yksinäni bussissa ja iskee sellanen et ei vitsi mähän ihan oikeesti asun täällä! Oon Brightonissa ja tää tuntuu jo ihan tutulta ja turvalliselta ja tiiän miten liikkua paikasta toiseen sen suurempia miettimättä! Mulla on oma paikkani koulussa, kirjasto on tullu tutuks, tiiän mistä löydän kaverini ja kenen seurassa liikkua ja saatan jopa törmätä tuttuihin sillon tällön jos oon ulkona liikkeellä! Siis mä oikeesti tunnen paikallisia täällä!! :D
Joten kyllä, tästä paikasta on tullu mulle toinen koti tän vuoden aikana, enkä oikeesti tiiä miten pystyn tunteen olooni enää ihan täysin kotoisaks kun palaan Suomeen. Täällä kaipaan välillä Suomee ja tiedostan että mun "oikee" kotini on siellä mihin palaan kesäkuussa, mutta mulla on myös oma paikkani ja kaverini ja elämäni täällä. Tietysti tottakai odotan Suomeen paluuta, haluun nähdä kaikki sukulaiseni ja kaverini ketä en oo nähny pitään aikaan ja haluan päästä omaan sänkyyn nukkuun isoon huoneeseeni ja syödä ruisleipää, mutta toisaalta en millään haluais lähtee täältä pois. Suomesta lähtiessä tiesin, että palaan sinne vielä takasin, mutta tänne onkin vähän hankalampi tulla takasin. Suomessa palaan samaan perheeseen, samaan kouluun jne, mutta vaikka palaisin Brightoniin takasin kuinka usein tahansa, niin ei se ikinä tuu oleen sama. Mulla ei oo enää koulupaikkaa, kaverit jatkaa elämäänsä eteenpäin ja hosteillakin on jo uudet oppilaat. Jotenkin tää osittain edelleen tuntuu joltain unelta, asun "fairytale landissa" tän vuoden vailla sen suurempia vastuita, koska tosiaan pysyn täällä vaan tän yhden vuoden. Mun "oikee elämäni" ja kaikki vastuut odottaa Suomessa kun palaan sinne, joudun oikeesti taas stressaan opiskeluistani ja tulevaisuudensuunnitelmistani ja kohta ylppäreistä ja vaikka mistä, Täällä ei niin hirveesti oo väliä mitä teen, ja se varmaan onkin suuri syy sille miks en haluais palata Suomeen ja back to the real world, pysyisin niin paljon mieluummin täällä missä opiskelen aineita jotka on mielenkiintosia, ei niinkään välttämättä hyödyllisiä ja jos en selviäkkään loppukokeista hyvillä arvosanoilla, niin eipä sillä oo mitään väliä koska palaan Suomen mahtavaan koulujärjestelmään ja käyn kouluni loppuun siellä, joudun käymään kakkosluokan "uudestaan" jokatapauksessa, pärjäsinpä kokeissani täällä kuin hyvin vaan.
...tää nyt meni vähän negatiivisemmaks kun oli alunperin tarkotus, mutta en mä koe mitään tarvetta kaunistella tätä arkee täällä. Tykkään kyl tosi paljon olla täällä, mulla on ihania kavereita ja Brighton on aivan ihana paikka! Mutta ei se arki silti oo sen ihmeellisempää täällä kun se oli kotona Suomessakaan.
Mä lopettelen tältä päivältä. Nyt tosiaan tällä viikolla meillä half term eli ns. hiihtoloma. Ihan hirveesti ei vielä oo suunnitelmia mutta saa nähdä mitä keksitään (:
xxx
No comments:
Post a Comment